Sunnuntaina Ranskan kansa käänsi kurssin Euroopan 1789 vallankumouksen kehdossa jälleen vasemmalle. Demokratian kotimaassa Kreikassa kansa järjesti ”ison jytkyn” äänestäen Vasemmistoliiton sisarpuolueen Syrizan maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Kolmas vallankumouksellinen tapahtuma ei ylittänyt Suomessakaan valtakunnallista uutiskynnystä. Se tapahtui tiistaina Lahdessa raivaten ihmiskunnalle tietä kohti kestävää kehitystä ja uudenlaista ihminen-teknologia-luonto suhdetta.  Olen melkoisen varma siitä, että Lahti Energian käyttöön ottama biokaasuvoimala mullistaa energiatuotantoamme paikallisesti, kansallisesti ja globaalisti – siis vallankumouksellisesti.

Huomionarvoista Lahden energiavallankumouksessa on se, että se on Lahden kaupungin strategian toimeenpanoa Lahti konsernissa eli tässä tapauksessa kaupungin 100 % omistamassa energiayhtiössä. innovaatioon on käytetty noin 20 miljoonaa euroa julkista valtion rahoitusta. Lahden kaupungin ennakkoluulottomat päättäjät ovat myöntäneet investoinnin mahdollistamalle lainarahoitukselle 150 miljoonan edestä vakuuksia.  Yksityinen nopeisiin voittoihin tähtäävä pääoma piti hanketta ”riskisijoituksena”. Ellei luottamusta hankkeen onnistumiseen olisi ollut lahtelaisissa luottamushenkilöissä, kapitalistinen järjestelmä ei olisi mahdollistanut innovaation syntyä.

Kiitos tästä läpimurrosta kuuluu tietenkin ensisijaisesti sen tekijöille eli Lahti Energian työntekijöille, yhteiskuntavastuuta tunteville toimihenkilöille korkeinta johtoa myöten ja myös yhteistyökumppaneille, jotka Lahti Energian tilauksesta ovat olleet mukana innovaation kehitystyössä ja voimalan rakentamisessa.

Julkinen organisaatio voi toimia siis edelleen uusien innovaatioiden läpimurtofoorumina – toisin kuin yleisesti väitetään. Enemmänkin. Ilman kaupunkikonsernin ohjauksessa ja strategian mukaisesti toimivaa energiaraaka-aineen keräysverkostoa, innovaation liikkeelle lähteminen olisi ollut takkuisempaa ja ylimääräistä rahaakin vaativaa.

Eihän tämä toki uutta ole. Sodan jälkeen valtionjohdolla ja liike-elämän parhaimpien voimien kanssa harjoitetulla yhteistyöllä maamme vientiteollisuus on rakennettu. Uusliberalistinen ideologinen vyörytys on vain saattanut kaiken tämän huonoon huutoon johtaen suoranaiseen ”epäisänmaallisuuteen”, kuten sekä ex ministeri Iiro Viinanen että älykkö ja kansanedustaja Osmo Soininvaara ovat kaivosteollisuuden osalta julkisesti todistaneet. Kun Nokian läpimurto maailmalla on ollut uusliberalistisen kehitysvaiheen jo osin takkiinsa saanut läpimurto, näyttää uusi aika – tiiviimmin ihmisten ja luonnon tarpeista lähtevien innovaatioiden aika olevan tulossa.

Tulevaisuudessa tullaan korostamaan entistä enemmän yhteiskuntavastuuta. Tulemme vaatimaan ihmisarvon ja luotoarvojen kunnioittamista ja kaikkien meidän elämäntapamme muuttamista niin, että tulevatkin sukupolvet voivat elää planeetallamme.

Perjantaina tällä viikolla Lahdessa oli toinenkin merkkitapahtuma. Lahtelaiset taideopiskelijat protestoivat torilla taideopetuksen lopettamista vastaan. Tulevaisuus ei ole vain insinööritieteitä. Meillä elävillä, tuntevilla, nauttivilla ja kärsivillä ihmisilläkin on rooli, joka ei ole kauppatavaraa. Tulevallekin ajalle sopivat nuoruuteni yliopistomaailman iskulauseet: Tiede kansaa palvelemaan – taide kansaa palvelemaan!

Lahdessa vihittiin käyttöön maailman ensimmäinen kaasutusteknologialla toimiva biokaasuvoimala. Vihkiäispuheiden mukaan uusi nyt tuotantokäyttöön otettu menetelmä nostaa valmistetun biokaasun hyötysuhdetta 30 %:lla aiempiin käytössä olleisiin menetelmiin verrattuna. Voimalan käyttöön otto on yksi merkittävä edistysaskel Lahden kaupungin pyrkimyksissä puolittaa kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2025 mennessä Lahdessa. Kivihiilen käyttötarve vähenee ratkaisevasti. Energiaa sisältävästä yhdyskuntajätteestä on tullut Lahdessa energiaraaka-ainetta, josta Lahti energia maksaa jätteen toimittajille. Rahavirran suunta muuttui. Aiemmin jätteen hävityksestä joutui maksamaan. Päijät-Hämeen jätehuolto onkin jo kehittänyt energiajätteen alueellisen keruujärjestelmän osana hanketta. Sen ansiosta on kehittynyt jätteen lajittelujärjestelmä, jossa lähes kaikki energiajäte kerätään talteen. Lahti Energia tullee laajentamaan energiaraaka-aineensa hankinta-aluetta niin, että uuden jätteestä raaka-aineeksi muuttuneen biomassan talteenotto laajenee.

Biokaasuvoimalan liepeillä kehittyneiden oheishankkeiden merkitys tullee kasvamaan sitä mukaa kun niiden laajempi käyttöön otto laajenee yhdessä uudentyyppisen biokaasuvoimalan kanssa vaikkapa pääkapunkiseudulle, Kiinaan ja Intiaan.

Voimalan hyötysuhteen nousu kaasutus- ja polttoprosessissa on niin merkittävä, että kotimaisen metsienkin tuottaman biomassan arvo energiaraaka-aineena nousee olennaisesti tehden siirtymisen fossiilisista energiaraaka-aineista uusiutuviin raaka-aineisiin entistä kannattavammaksi. Teknologia on kehitetty ja otettu ensimmäisenä maailmassa käyttöön Lahdessa. Voisi olettaa, että innovaatio merkitsee työpaikkoja tämän seudun teknologiateollisuudelle ja mainetta Lahdelle ympäristökaupunkina maailmalla.

Lahden kaupungin tulevaisuustoimikunnassa on arvioitu, että kasvihuonekaasujen vähentäminen Lahdessa 50 %:lla vuoden 1990 tasosta on sekä mahdollinen että realistinen. Vähennyksen on arvioitu jakautuvan eri sektoreiden suhteen seuraavasti: paikallisen energiatuotannon osuus – 34 %, rakennusten energiatehokkuuden parantaminen – 5 %, kestävä liikkuminen (joukkoliikenne, pyöräily ym) – 4% ja valtakunnallisen energiatehokkuuden paraneminen – 7%. Tänään vihitty voimalaitos mahdollistaa siis valtaosan tavoitteen toteutumisesta. Merkittävää tässä on se, että se ei ole enää strategiatavoitteita kaupungin suunnitelmissa, vaan jo tapahtunut muutos energiatuotannossamme.

Homekoulujen korjaaminen uudisrakennuksilla on juuri menossa synnyttäen kolmena seuraavan vuonna noin 40 miljoonan euron investointipiikin kaupungin investoinneissa. Näillä julkisilla rakennushankkeilla on tarkoitus edetä strategian suuntaan kaupungin rakennuskannan osalta. Paljon muitakin toimia on tapahtumassa myös rakentamisen alueella.

Joukkoliikenteen osuus – 4 % näyttää pieneltä, mutta sitäkin merkittävämmältä mikäli pää saadaan oikeasti auki niin, että yksityisautoilu alkaa korvautua Lahdessa sähköpolkupyörillä, kaupunkijunalla, sähköbusseilla ja myös vuokra- ja yksityisautoilun sähköistymisellä. Näin Lahti Energian sähköinen bioenergia voisi palvella laajemminkin Lahden muuttumista kestävän kehityksen mallikaupungiksi Suomessa ja kansainvälisesti. Lahti Energian Kymijärvi II:n rakentaminen ja käyttöön otto palkittiin juuri ”Vuoden ilmastoteko” palkinnolla. Aiheesta energiayhtiömme palkinnon sai. Toivon, että tulevat lahtelaispäättäjät ajavat kuluneen valtuustokauden aikana käynnistyneitä ympäristökaupunkihankkeita vieläkin suuremmalla voimalla.

USA:ssa viime syksynä levinnyt ja kesän lähestyessä mitä ilmeisimmin uusia muotoja saava ”Occupy”-liike (=julkisen tilan valtausliike) on muotoillut perussanomansa seuraavasti: ”Me olemme 99 prosenttia”. Liike on vedonnut erityisesti köyhtyvään keskiluokkaan leviten maailman finanssikapitalismin ytimestä New Yorkin Wall Streetilta (Zuccottin puistosta) muutamassa viikossa 800:aan USA:n kaupunkiin, muuttuen samalla globaaliksi liikkeeksi. Hieman ennen noita vaiheita Pohjois-Afrikan useiden maiden nuorisosta alkanut kansanliike sai aikaan vallanvaihdoksia mm Tunisiassa, Egyptissä ja Libyassa. Etelä-Euroopan, Ranskan ja Britannian nuoriso alkoi kuohua Euroopassa ilmentäen samanaikaisesti eri puolilla maailmaa puhjennutta finanssikapitalistien vastaista kansanliikettä.

Voimasuhteet ”Me olemme 99 prosenttia” liikkeen tulkinnan mukaan globalisoituneen kapitalismin luokkataistelussa on 99 %:n suhde 1 %:iin. Valta on yhdellä prosentilla.  Mikäli läntinen maailma eläisi demokratiassa oikeasti, niin kuin omistavan luokan hallinnassa oleva media yrittää uskotella, asetelma ei olisi mahdollinen. Nalle Wahlroos tosin kokee 1 %:n edustajana elävänsä ahdistavassa enemmistön diktatuurissa, kun hänkin ilmeisesti kansalainen Wahlroosina kokee sittenkin elävänsä finanssikapitalismin oravanpyörässä, jonka hallitsemiseen hänenkin mahtivoimansa ovat sittenkin rajalliset.

Kansanliike on ainutlaatuinen aikamme ilmiö, joka mitä ilmeisimmin ennakoi suurta mahdollisesti maailmanlaajuista murrosta ihmiskunnan tietoisuudessa, toiminnassa ja hallitsemistavoissamme. Liike on nostanut suoran pienyhteisöihin pohjautuvan väkivallattoman kansalaisvaikuttamisen toimintansa ytimeksi. Keskeistä syksyn kokemusten mukaan ilmiössä on konsensusprosessi, johon torikokousten (yleiskokousten) päätöksenteko perustuu. Tällä menetelmällä nopeasti syntyneet yhteisöt ovat luoneet omaa yhteiskunnalliseen muutokseen tähtäävää toimintakulttuuriaan. Suoran kansanvallan toimintakulttuurinrakentaminen haastaa korruptiolle alttiin edustuksellisen päätöksen teon, mikä on menettänyt laajasti uskottavuutensa todellisen kansanvallan muotona länsimaissa.

On mahdollista, että tulevan kevään ja kesän aikana liike leviää myös Suomeen ja aktivoi uudestaan viime kesän yleiseurooppalaisen ruohonjuuritason liikehdinnän. Uudessa ilmiössä on vallankumouksellisia aineksia, joka saattaa mobilisoida oikeasti ihmiskunnan kapitalismin orjuudelta pelastavat muutosvoimat. Seuratkaamme siis kehitystä herkällä silmällä ja korvalla. Mukaankin kannattaa lähteä, jos syntyy sellainen tunne, että haluan olla mukana muuttamassa tätä maailmaa paremmaksi elää nyt ja tulevaisuudessa.

Pohjimmiltaan kyse ei ole uudesta ilmiöstä vaan ihmislajin perinteisen vallan käytön kulttuurin yhteisöllisyyden uudesta esiin noususta vastavoimana ihmiskunnan enemmistöllä viime vuosikymmeninä esiintyvälle vaikutusvallattomuuden tunteelle.  Runsaat 100 vuotta sitten tsaarivalta Venäjällä kaatui tunnuksen ”kaikki valta neuvostoille” alle.

Finanssikapitalismin valtakoneiston ydin viimeisen 50 vuoden aikana on ollut USA:n sotilaallis-teollinen kompleksi, joka tosin on alkanut kärsiä arvovaltatappioita Vietnamin, Afganistanin ja Irakin sodista alkaen. Samalla tuon koneiston ote on suureksi osaksi jo kirvonnut monissa Etelä-Amerikan maissa mukaan luettuna suurimmatkin valtiot kuten Brasilia ja Argentiina. Koneisto pyörittää kyllä toistaiseksi vielä mm USA:n presidentin vallankäyttökoneistoa niin, että Obamakaan edistyksellisten voimien valtaan nostamana ei tälle koneistolle kovin paljoa voi.

Mitä mahtaa voida ”Me olemme 99 prosenttia”, jos liikkeen voima kasvaa kansan enemmistön oikeasti valtaan nostavaksi kansanliikkeeksi. Syksyn lähestyessä ja ilmojen viiletessä perinteinen amerikkalainen väkivaltakoneisto terästi toimintaansa näyttäen voimaansa liikkeen aktivistiryhmille samalla tavalla kuin eliitin vastaiset mielenilmaisut ympäri maailmaa ovat saaneet toistuvasti kokea.

Voisiko torikokousliikkeestä kehittyä voima, joka määrittäisi merkittävässä määrin meneillään olevan suomalaisen kuntauudistushankkeen ydinsisällön. Syksyn kunnallisvaaleissa tullaan testaamaan, nouseeko kuntapäättäjiksi ihmisiä ja poliittisia voimia, jotka sitoutuvat kansanvallan palauttamiseen kunnissa torikokous demokratian hengessä  

Suomalainen työväki on kokoontunut mielenosoitusmarsseille ja vapputilaisuuksiin vuodesta 1898 alkaen osana Amerikan Yhdysvalloista vuonna 1890 Eurooppaan levinnyttä työväenliikkeen taistelujuhlaperinnettä. Vapusta tuli Suomessa vapaapäivä 1944 ja virallinen liputuspäivä 1979. Myös porvarilliset puolueet ovat alkaneet järjestää omia vapputilaisuuksiaan 1980-luvulta lähtien.

Vappuna puhutaan julkisesti politiikkaa, samalla kun juhlistamme kukin omalla tavallamme kevään saapumista.

Tämän vapun edellä ovat suomalaiset tiedotusvälineet päivitelleet suomalaisen työväenliikkeen voimattomuutta ja alennustilaa. Takavuosina tähän päivittelyyn on liittynyt viesti siitä, että työväenliike on aikansa elänyt ja sisältää parhaimmillaan arvokkaan perinteen vaalijoiden yhteen kokoontumista. Toisaalta tänään jos koskaan kaipaamme koko maailman työläisten yhteen liittymistä ja solidaarisuutta vastavoimana entistäkin röyhkeämmäksi käyneelle finanssikapitalismille.

Siksi kokoomuslaisetkin ovat alkaneet viettää vaivihkaa vappua poliittisena tapahtumana, kun vaistovaraisen alistetun kokoomuksen kannattajatyöläisen tunnemaailma alkaa sielläkin sitä vaatia. Suuri osa toimihenkilöistä ja muista keskiluokaksi itseään kutsuvista väestökerroksista on alkanut vaistota yhteiskunnan luokkajaon kovenevia ja kiristyviä rakenteita. Kansainvälistynyt kapitalismi kohtelee entistä kovakouraisemmin pienyrittäjiä, hyvinvointipalveluiden toimihenkilöitä ja erityisesti uudempia tietoteknologian palkkatyöläisiä. Siksi maailmalla on syntynyt Occupy Wall Street-liike, jonka tunnus on ”Me olemme 99 % ”.

Karl Marx ja Friedrich Engels kirjoittivat vuonna 1848 ilmestyneessä kommunistisessa manifestissa hallitsevaksi luokaksi nousseen porvariston piirteistä mm seuraavasti: ”Se sulatti persoonallisen arvokkuuden vaihtoarvoksi ja asetti lukemattomilla lupakirjoilla sinetöityjen ja palveluksilla ansaittujen vapauksien tilalle yhden vapauden, tunnottoman kauppavapauden… Porvaristo riisui pyhyyden hohteen kaikilta tähän asti kunnianarvoisilta ja pelonsekaisen hurskauden ympäröimiltä toimituksilta. Se muutti lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen pelkiksi maksetuiksi palkkalaisikseen”.

Tuo yli 150 vuotta vanha työväenliikkeen perustajien arvio kapitalismin perusluonteesta pitää vieläkin paikkansa. Muutama päivä sitten keskustapuolueen puheenjohtajaksi pyrkivä liikemies ja miljonääri Juha Sipilä sanoin TV:ssä kapitalismin tulleen tiensä päähän. Kokoomuskin julistautui joitain vuosia sitten työväenpuolueeksi. Siis toisin kuin media väittää, työväenliikkeen liepeillä on alkanut olla yllättävästi tunkua perinteisen työväenliikkeen ulkopuolelta.

Kun me työläisten ja pienviljelijäperheiden opiskelemaan ja tuleviin toimihenkilöammatteihin valmistutuneet 1960- ja 1970-lukulaiset halusimme vetää laajenevaa toimihenkilö- ja sivistyneistösukupolvea Suomessa vasemmalle, porvaristo onnistui perinteisellä ”hajota ja hallitse taktiikalla” leimaamaan meidät milloin ”taistolaisiksi” milloin muuten epäilyttäviksi vääräoppisiksi aineksiksi. Monet meistä surivat sitä kahtiajakoa ja voimien haaskausta. Aloite siirtyi uusliberalistisen hallitsemistavan vahvistumisen mukana takaisin porvaristolle jo 1980-luvulla. Elämme siksi juuri nyt uutta kapitalismin vastavoimien heräämisen ja yhteen kokoontumisen aikaa kaikkialla maailmassa.

Me 1970-luvun vasemmistoradikaalit rakensimme meihin kohdistuneita epäluuloista huolimatta toimivan terveyspalvelujärjestelmän, peruskoulun ja muut hyvinvointivaltion perusrakenteet, joista saavutuksista olemme yhdessä ja erikseen olleet ylpeitä. Toistaiseksi vielä kaikki puolueet julistavat ainakin vaalien alla, miten ne puolustavat olemassa olevaa hyvinvointivaltiota ja kaikkia niitä palveluita, joita olemme saaneet aikaan, vaikka valtion ja kuntien hallitsemisjärjestelmän sisään on uinut finanssikapitalismin kavala käärme teknobyrokraattisen – demokratiaa rapauttavan hallitsemisverkoston muodossa. Hyvä veli verkostoksikin sitä tai sen osia kutsutaan.

Aiemmin mainitsemani Marx-sitaatti syöpyi nuorena omaan tajuntaani.  Asemani lääkärin ammatista huolimatta alistettuna palkkatyöläisenä on ollut itsestään selvä asia. Tämän päivän lähihoitajat, sairaanhoitajat, lääkärit ja sosiaalityötekijät toimivat meidän aikaamme paljon rajatummilla vapausasteilla. Niin pitkälle on pääoman valta tunkeutunut julkisiin palvelurakenteisiimme oikeiston vyöryttämän ”markkinaehtoistamisen” kulissien takana.

Alistaminen ja toisaalta kasvava protesti ovat vieläkin syvemmällä Kreikan, Portugalin, Irlannin, Espanjan ja Italian työläisillä. Siellä puretaan demokratiaa ja hyvinvointia kansainvälisten finanssikapitalistien vaatimuksesta syyllistämällä tavallista kansaa pörssikeinottelijoiden synnyttämistä kuplista. Meiltäkin vaaditaan uhrauksia, että pankit pelastuisivat ja kapitalismi selviäisi.

Koko Eurooppaa koskettava epävarmuuden aika heijastuu sekä valtion että kuntien päätöksentekoon. Suomi EU- ja Euromaana on imetty eurokriisin syövereihin, jonka kriisin ratkeaminen on edelleen sumun peitossa. Vasemmistoliitto lähti tietoisena tästä epävarmuuden ajasta jakamaan hallitusvastuuta sillä ajatuksella että kriisin ja mahdollisesti jopa uhkaavan katastrofin oloissa yhteiskunnan heikoimmilla olevien kansankerrosten asiaa on puolustettava yhteiskunnan kaikilla tasoilla.

Mahdollisuutemme vaikuttaa politiikan sisältöön hallituksessa ja eduskunnassa ovat kovin rajalliset. Kansainvälisten finanssikapitalistien hyvä veli verkosto on rakentanut omat vaikuttamisen verkostot syvälle EU-byrokratiaan ja myös sen jäsenvaltioiden vallan käytön koneistoihin. Todellinen hallitsemisjärjestelmä ei ole suinkaan demokraattinen, vaan teknokraattis-byrokraattinen. Se heijastuu myös paikallishallinnossa, täällä Lahdessakin. Tämän byrokratiakoneiston edessä vaaleilla valitulle luottamushenkilölle tarjotaan rooliksi luottamista valmistelukoneistoon liikoja kyselemättä.

Luottamushenkilöt kokevat usein kunnallisissakin elimissä turhautumista, kun niiden asioiden edistäminen, mihin olemme vaaleissa saaneet kansalaisilta mandaatin, etenee byrokratian puristuksessa takkuisesti. Virkamieseliitti vaatii luottamushenkilöiltä toistuvasti rohkeutta tehdä sellaisia päätöksiä, jotka tuntuvat kipeiltä tukijoistamme. Jos ja kun vänkäämme vastaan, saamme kehityksen jarruttajan leiman, populistin leiman tai muuten vaan, emme ymmärrä ”välttämätöntä” valmistelijoidemme korkeampaa viisautta.

Lahden kaupungin valtuustoryhmät ovat varsin yksituumaisesti ilmaisseet huolensa vaalien edellä koetusta demokratiavajeesta, johon yritetään hakea ratkaisua valtuustoryhmien asemien vahvistamisella ja syvemmälle pureutuvalla poliittisella keskustelulla eri valtuustoryhmien välillä. Tavoitteena on saada aikaan muutoksia, jossa kaupungin kehittämisen kannalta tärkeissä kysymyksissä pääsisimme pitemmälle menevään yhteisymmärrykseen siten, että tärkeitä päätöksiä ei ratkottaisi muutaman äänen enemmistöillä valtuustossa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on suhtautunut periaatteessa myönteisesti pyrkimyksiin ottaa takaisin virkamieseliitille luisunutta valtaa vaaleilla valituille elimille.

Demokratia ei parane kuitenkaan kaupungissamme pelkästään sillä, että valtuustoryhmät neuvottelevat enemmän keskenään. Olennaista demokratian kannalta on se, miten kansalaiset poliittisten järjestöjen kautta ja suoraan yhden tai useamman asian liikkeinä saavat äänensä kuuluville. Miten kansalaisaloitteisiin suhtaudutaan poliittisessa ja virkamieskoneistossa. Kuinka aktiivisesti ihmiset ylipäänsä ajavat omia asioitaan. Miten julkisuus toimii. Tukeeko se avoimuutta ja demokratiaa vai antaako se suojaverhon ylätason kähminnöille.

Ne yhteiskunnalliset ristiriidat, joita luottamushenkilöt joutuvat kohtaamaan, ovat todellisia etu- ja arvoristiriitoja, joiden peittely on pohjimmiltaan huijaamista. Tätä huijaamista vallasväki on harjoittanut aina ja kaikkina aikoina. Demokratian tae on valistunut kansa, aktiivisesti osallistuvat ihmiset, avoin keskustelu ja mielipiteen muodostus. Edessä olevat kunnallisvaalit ovat tärkeä koetinkivi siitä, mihin suuntaan suomalainen demokratia kehittyy. Näyttää siltä, että ihmiset ovat tänään yhä kiinnostuneempia politiikasta. Vaikka suomalainen demokratia on rämettynyttä ja korruptioilmiöitäkin paljastuu, demokratian perusrakenteet ovat silti olemassa. Demokratiaa voidaan myös kehittää.

Demokratian parantamisen tae ei ole pelkästään se, että Vasemmistoliittokin istuu hallituksessa. Tämä aika vaatii entistä selvemmin kansalaistoimintaa, isompia ja pienempiä kansanliikkeitä, parempien terveyspalveluiden, inhimillisen ikäihmisten kohtelun, koulujen ja päiväkotien rakentamisen ja säilyttämisen, toimivan joukkoliikenteen, viihtyisän ja turvallisen elinympäristön, maailman rauhan ja demokraattisemman Euroopan puolesta. Hyvät toverit! Nostakaamme suomalainen työväenliike tilapäisestä alennustilasta sille kuuluvaan arvoonsa! Rakentakaamme siitä tulevaisuuden liikettä yhdessä vasemmistolaistuvan Euroopan työväenliikkeen ja muiden maanosien edistyksellisten liikkeiden kanssa.

Hyvää vappua 2012 kaikille!

Suomalaisten eliniän odote ja yleinen kansanterveys ovat kehittyneet näihin päiviin saakka myönteisesti. Poikkeus tässä yleistrendissä ovat kuitenkin päihde- ja mielenterveyshäiriöt. Erityisesti päihdehäiriöt ovat nousseet yksittäisenä työikäisten kuolinsyyryhmänä suurimmaksi ennen aikaisen kuoleman aiheuttajaksi sekä miehillä että naisilla vuoden 2005 jälkeen. Kuolleisuus näissä tapaturma- ja sairausryhmissä on kasvanut samanaikaisesti kuin muiden suurten sairausryhmien kuten sydän- ja verisuonitautien ja syöpäsairauksien kuolleisuus on alentunut. Mielenterveyshäiriöt taas näkyvät selvimmin lisääntyneenä työ- ja toimintakykyä alentaneena tekijänä sairausloma- ja eläketilastoissa samanaikaisesti kuin muiden sairausryhmien suhteellinen osuus toimintakyvyn heikentäjänä on vähentynyt.

Kansalaisten enemmistö on oppinut huolehtimaan entistä paremmin omasta terveydestään, kun kysymys on sydän ja verisuonitautien riskitekijöistä, kuten terveellisestä ruokavaliosta huolehtimisesta, tupakoinnin vähentämisestä, liikuntaharrastuksen ylläpidosta jne. Sydän- ja verisuonitautien varhaisoireiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen on tullut osaksi koko väestön tavoittamia terveyspalveluita. Uudet hoitomenetelmät alentavat tehokkaasti kuolleisuutta ja palauttavat entistä paremmin toimintakyvyn. Syöpäsairauksien varhainen diagnostiikka ja tehokas hoito ovat kehittyneet hurjasti alentaen kuolleisuutta. Tukirankaperäiset vaivat ovat ihmisillä yleisiä, mutta eivät vaikuta yhtä voimakkaasti kuolleisuuteen. Ne kilpailevat kuitenkin kärkisijoista yhdessä mielenterveyshäiriöiden kanssa työkykyä alentavina sairauksina, joskin mielenterveyshäiriöt ovat olleet viime aikoina näidenkin vaivojen edellä.

Yhteiskunnan rakennemuutos, työelämän muutos, elämäntapojemme muuttuminen ja ihmisten kyky sopeutua muutoksiin on suuri taustatekijä sekä mielenterveys- että päihdehäiriöiden sosiaalisen merkityksen kasvussa, johon yhteiskunta ei ole reagoinut sillä tarmolla, kuin väestön fyysisen terveyden suojeluun.

Alkoholi on muuttunut kielletystä nautintoaineesta hyväksyttäväksi vuonna 1932 tapahtuneen kieltolain kumoamisen jälkeen. Suomessa on vallinnut vuosikymmeniä jopa sellainen kausi, että alkoholin objektiivisistakin terveysriskeistä ja haitoista puhuminen on leimattu ”moralismiksi”, joka on niin paljon enemmän yksityisasia kuin ruokailutottumuksista tai seksikäyttäytymisestä puhuminen, että lääkärinkään tai terveydenhoitajan ei ole sopivaa ottaa näitä terveyteen vaikuttavan käyttäytymisen osa-alueita puheeksi.  Tämä asetelma on ollut vallitsevaa aikana, jolloin keskimääräinen alkoholin kulutus on noussut 1960-luvun alun vajaan 2 litran tasosta 10 litraan asukasta kohti. Tutkimustietoa siitä, että alkoholin kulutustaso vaikuttaa väestötasolla eniten alkoholiperäisten sairauksien ja kuolleisuuden esiintyvyyteen on ollut riittävästi ainakin 1970-luvulta alkaen. Viime vuodet viittaavat kuitenkin asenneilmapiirin muuttumiseen siinä mielessä, että väestön enemmistö alkaa tiedostaa terveysriskejä ja on valmis muuttamaan käyttäytymistään. Väestön enemmistö on jo pitkään hyväksynyt terveydenhuollon ammattihenkilöiden päihteiden käyttötapojen puheeksi ottamisen ja niihin puuttumisen yksilöllisen neuvonnan keinoin. Terveyspalveluiden sisällä vallinneet asenneongelmat ja perinteinen työnjako – alkoholi on sosiaalinen ongelma ja kuuluu sosiaalipuolelle – on toiminut esteenä kansanterveystyön yleisten periaatteiden soveltamiselle tällä alueella. Onneksi tämäkin asetelma on muuttumassa sitä mukaa, kun päihdehäiriöiden moninainen kansanterveysulottuvuus aletaan syvemmin tiedostaa myös palveluiden kehitystä ohjaavien ja hallinnoivien tasolla.

Tutkimusnäyttöä varhaisen puuttumisen ja tehokkaan hoidon ja kuntoutuksen vaikuttavuudesta on olemassa riittävästi. Alan käypä hoito suositukset ovat olleet olemassa vuodesta 2005 alkaen ohjaamassa lääkärikunnan ja hoitohenkilökunnan koulutusta, työkäytäntöjä ja asenteita. Alan oppikirjat ovat jo kirjoitettu ”uuden ajan” hengessä. Ongelmana on kuitenkin vielä terveyspalveluiden perustason rakenteiden ja sen toimintaa ohjaavan sosiaaliturvalainsäädännön ja käytännön soveltamistapojen uudistus siten, että uudemman tiedon käytäntöön soveltaminen muuttuu todelliseksi arkityön sisällöksi.

Päihdehäiriöiden aiheuttama toimintakyvyn heikkeneminen piiloutuu sosiaalivakuutusjärjestelmän näkökulmasta mielenterveysongelmien taakse, sillä ongelmallinen päihteiden käyttö ja riippuvuussairauksien kroonistuminen vaikuttaa monin tavoin mielenterveyteen kehdosta hautaan. Lapsuuden vaikeat kasvu- ja kehitysolosuhteet päihdeongelmaperheissä on tunnettu riskitekijä lapsuuden ja nuoruuden mielenterveyshäiriöiden ja samalla myös varhaisten päihdehäiriöiden puhkeamiselle.  Perintötekijöilläkin on ilmeisen keskeinen osuus erityisesti addiktiohäiriöiden kehittymiselle aikuistumisvaiheessa erityisesti silloin kun ja jos päihdealtistus alkoholin, huumeiden ja riippuvuuspotentiaalia omaavien lääkkeiden muodossa alkaa varhain.

Mielenterveys saattaa pettää myös ”hyväosaisilla” ihmisillä, varsinkin kun yhteiskunnan kehitys johtaa jatkuvasti niin kohtuuttomiin haasteisiin, että lapsille ei ole aikaa, ylikuormitustilaa on sisäinen pakko ryhtyä hoitamaan alkoholilla tai piristeillä, lopulta rauhoittavilla ja nukahtamis- sekä masennuslääkkeillä. Mielenterveyden pettämisen ensioireet ovat näissäkin ”oravanpyörään” joutuneiden ihmisten ja perheiden kohtaloissa yleensä niin hävettäviä, että avun hakemisen kynnys on korkea. Jos apua haetaan, se on liian usein pelkkää akuuttioireiden lievitysapua riippuvuuspotentiaalin omaavilla lääkkeillä. Näin alkoholi- pilleri- huumekierre ja lopulta mielenterveyden pettäminen on monen ylemmässäkin sosiaalisessa asemassa olevan isän ja äidin kohtalo. Tätä kohtaloa seuraa tyypillisesti psykososiaalinen romahdus, joka näkyy tilastoissa joko äkillisenä menehtymisenä tai sosiaalivakuutusjärjestelmän hyväksymänä tai hylkäämänä työkyvyttömyytenä sen jälkeen kun toimintakyky on menetetty. 

Varhaisen puuttumisen, hoidon ja kuntoutuksen laiminlyönti sekä päihde- että mielenterveyshoidon ja kuntoutuksen alueella on osaltaan johtanut siihen, että päihdehäiriöt ovat nousseet kuolinsyytilastojen ja mielenterveyshäiriöt työkyvyttömyystilastojen kärkeen. Laiminlyönnit ovat keskeinen tekijä myös nuorison kasvaneeseen syrjäytymisilmiöön, kun riski- ja kriisiperheiden auttamis- ja tukijärjestelmät eivät ole riittävän kehittyneitä kyetäkseen reagoimaan varhaisen puutumisen periaatteella monin tavoin toisiinsa kietoutuneisiin varhaisvaiheen mielenterveys- ja päihdehäiriöihin.

Järjestelmä kohtelee valitettavan usein jo pitemmälle kroonistuneita tapauksia ”menetettyinä” tapauksina epäämällä kuntouttavien keinojen käyttömahdollisuudetkin silloin, kun tehokkaan hoito- ja kuntoutuspolun rakentamisen avulla olisi vielä palautettavissa työkyky, itsetunto ja ihmisarvo.  Erityisen traagista näissä tilanteissa on hoitamattoman kriisitilanteen heijastuminen seuraavaan sukupolveen, kun lasten kasvu ja kehitys häiriintyy vakavasti pohjimmiltaan yhteiskunnallisesta kehityksestä johtuvien yksilöihin kohdistuvien paineiden seurauksena. Näin mielenterveys- ja päihdehäiriöt siirtyvät sukupolvesta toiseen synnyttäen kasvavan heikosti menestyvien väestökerrostuman.

Suomalaisen yhteiskunnan kehitys oli vielä 1990-luvun alkuun saakka yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa vahvistavaa, mutta heikommin menestyvien turvaverkkojen pettäminen päihde- ja mielenterveyspalveluissa on vauhdittanut syrjäytymiskehitystä samalla, kun syrjäytymiskehityksen varhaisvaiheeseen puuttumisen menetelmien kehitystä on laiminlyöty. Tilanne on tällä hetkellä niin vakava ja haasteellinen, että siitä on tullut merkittävä osa koko sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmämme kriisiytymistä.

Mielenterveys- ja päihdepalveluiden toimintakyky tulisi palauttaa niin, että ne kykenisivät vastaamaan sekä varhaisen puuttumisen, kriisitilanteiden akuuttihoidon että pitkäjänteisen kuntoutuksen haasteisiin vähintään vastaavan tasoisesti kuin kehittynyt sydän- ja vierisuonitautien ja syöpäsairauksien ehkäisy- hoito ja kuntoutus ovat maassamme menestyksellisesti kehittyneet. Näyttöä ja tutkimustietoa vaikuttavista menetelmistä, sekä mielenterveys- että päihdetyön alueella on riittävästi. Palvelujärjestelmään tulisi synnyttää riittävät toimintaedellytykset vaikuttavien varhaisen puuttumisen, hoidon ja kuntoutuksen toteuttamiselle. Tämän tavoitteen läpiviemiseen tullaan Suomessa tarvitsemaan useiden vuosikymmenien kehittämistyö, mutta se on nousemassa kansallisen menestymisemme kannalta yhä keskeisemmäksi tekijäksi, sillä se on hallitusohjelmassammekin mainitun syrjäytymisen ehkäisyn politiikan ydinkysymys ja samalla heikko lenkki.

Perjantaina 13. päivänä vuonna 2012 koin onnistumisen tunteita, joista vahvasti työorientoitunut ihminen pääsee harvoin osalliseksi elämässään. Helsingin terveysneuvontapiste Vinkki juhli olemassaolonsa 15-vuotistaivalta. Tupa oli täynnä, kun astuin sisään tuttuun paikkaan Helsingin toisella linjalla. Nuori nainen puhui mikrofonin takana kauniita sanoja Vinkistä. Hän viittasi myös Vinkin historian alkuaikojen vaikeuksiin, kun suomalaista huumausainepolitiikkaa reivattiin piirun verran humaanimpaan suuntaan. Tunnistin hänet hetken kuunneltuani Helsingin kaupungin uunituoreeksi apulaiskaupunginjohtaja, lääkäri Laura Rädyksi. Paiskasin häneen puheenvuoronsa jälkeen kättä. Ilmoittauduin ”syylliseksi” kaikkeen tähän. Muutama Vinkin työntekijäkin paiskasi kättä sanoen: ”Siinä tulee Vinkin kätilö”.

Omaelämänkerrallisessa kirjassani Tekijä ja näkijä – Antti Vasemmalta olen kuvannut niitä ”yhden miehen sota” tunnelmia, mitä koin silloin, kun Kettutieprojektin aikana edessäni oli riittävästi evidenssiä siitä, että suomalaisen päihdepolitiikan kurssia on tarkistettava kieltolaki- ja kontrollihenkisyydestä ihmisoikeuksien kunnioittamisen – humaanimman huumausainepolitiikan suuntaan. Näkökulma ei saanut alkuun kannatusta. Virkakoneisto kielsi ongelman kasvamisen vuosikausia senkin jälkeen kun muutoksen merkit näyttivät ruohonjuuritason näkökulmasta varmoilta. Noin vuoteen 1995 mennessä tartuntatautien leviämisestä huolestuneet – eivät suinkaan päihdetyön kentällä työskennelleet – huolestuivat siinä määrin, että sain heistä liittolaisen. Sain toimeksiannon kehittää huumeiden pistäjille tarkoitettu terveysneuvontapiste, jossa tulee olla mahdollista ulkomailla jo käytössä ollut ruiskujen ja neulojen vaihtaminen. Aikamoinen soppa siitä syntyi, kun valtiovalta toisaalta ministereitä ja huumesyyttäjiä myöten tuomitsivat moiset ehdotukset ”rikokseen yllyttämiseksi”. Tästä yllyttämisestä tuli jonkun kuitenkin ottaa sekä henkilökohtainen että ammatillinen vastuu. Katsoin sen kuuluvan ammatillisiin ja kansalaisvelvollisuuksiini.

Virallinen Suomi on antanut tästä vastavirtaan soutamisesta jo synnin päästön. Erilaisia kunniakirjoja jopa entiset vastustajat, kuten legendaarinen huumesyyttäjä Ritva Santavuori ovat ojennelleet. Kiitos niistä heille! Silti oli mieltä ylentävää tavata vuosien jälkeen niitä sitkeitä pioneerityöntekijöitä, joiden kanssa sen yhdessä teimme. Hienoa oli havaita, että henki on sekä säilynyt että kehittynyt. Lumipalloprojekteista on kehittynyt käyttäjäverkostojen vertaistyömalleja. On jopa syntynyt käyttäjien oma yhdistys jonka tavoitteena on edistää heidän hyvinvointiaan, ihmisoikeuksiaan ja terveyttä.

Luin juuri Riikka Perälän väitöskirjan haittojen vähentämisestä suomalaisessa huumehoidossa. Väitöskirjaa tehdessään Riikka oli osallistuvan havainnoinnin otteella tekemässään etnografisessa tutkimusprosessissa tullut siihen tulokseen, että suomalainen haittojen vähentämislähestymistapa ei olekaan alistavaa ”biopolitiikkaa”, jollaiseen hän ennen asiaan perehtymistään luuli törmäävänsä. Myös hänen haastattelemansa pitkän linja ”käyttäjäveteraani” epäili lähtökohdissaan humaanisti toimivien neuvontapisteen työkäytäntöjen muuttuvan ajan myötä alistaviksi ja kontrolloiviksi, niin kuin muissakin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Riikan mukaan yksi tärkeimmistä tuloksista oli se, että ”terveysneu-vontapisteissä noudatettu asiakaskäyttäjälähtöinen hallintapa ei ollut johtanut kaaokseen tai kontrollin siirtymiseen ammattilaisilta huumeidenkäyttäjien käsiin, kuten ehkä toiminnan varhaisvaiheessa pelättiin”. Huomasin vieraillessani Vinkin juhlissa, että alkuperäinen henki ”tule sellaisena kuin olet” – sinua tuetaan, annetaan neuvoja ja apua. Ymmärretään ja opastetaan eteenpäin – jos niin haluat”, on edelleen voimissaan. On jopa vahvistunut ja saanut uusia muotoja. Syksyllä Vinkissä alkaa myös haittoja vähentävä korvaushoito, toinen haittojen vähentämisen kulmakivi, siis kansainvälisesti vaikuttavaksi todettu tie riippuvuuden orjuutuksesta kohti vapautta.

Vastavirtaan soutaminen on siis temmannut mukaansa voimia ja verkostoja, jotka solidaarisuuteen ja yhteishenkeen nojaten valavat optimismia ja voimaantumista sielläkin, missä ulkopuoliset näkevät vain toivottomuutta, surkeita kohtaloita, alistamista, orjuuttamista ja kuolemaa. Perjantaina 13. päivä tuli sellainen tunne, että työmme kaikkein syrjityimpien puolesta ja vapauttamiseksi ei ole mennyt hukkaan. Se kasvaa ja voimistuu ja siitäkin nousee vielä merkittävä kansallinen ja kansainvälinen muutosvoima – irti farmakologisesta orjuudesta kohti vapautta ja toistemme kunnioittamista.

Kokoomuslainen Iiro Viinanen arvioi oikeutetun kriittisesti Esko Seppäsen kanssa yhdessä kirjoittamassaan kirjassa häntä seuranneen nuoremman Katainen-Häkämies sukupolven suhdetta maamme kansallisvarallisuuteen. Valtion omistajaohjaajat ovat sinisilmäisesti ja uusliberalistisessa uskossaan luovuttaneet päätösvaltaa kaivostoiminnasta ja maaperärikkauksiemme hallinnoinnissa ylikansallisille kolonialismilla rikastuneille kaivosyhtiöille.

Onneksi kolonialistit eivät ole päässeet vielä iskemään maaperämme vihreään pintakerrokseen, metsiin. Metsät kasvavat ilmastomuutoksen ja toimivan metsien hoidon ansiosta nykyään nopeammin kuin 50 vuotta sitten. Kasvavan puun elinkaari taimesta hakkuukypsäksi päätehakkuumetsäksi on karkeasti ihmisiän mittainen – 70- 90 vuotta. Finanssikapitalistien mahdollisuus ottaa suomalainen metsäomaisuus hallintaansa on rajoitettu, sillä Suomessa on 600 000 metsänomistajaa lähes 400 000 metsätilalla. 80 % Suomen metsätilojen hoidosta huolehtivat Metsänhoitoyhdistykset tarjoten asiantuntemustaan ja osaamistaan omistajilleen ja yhdistysten jäsenille. Moni kaupunkilainen metsänomistaja on tietämättään yhdistyksen jäsen, sillä jäsenoikeudet ovat jokaisella, jotka maksavat vuosittain metsänhoitomaksua omistamastaan metsätilasta. Yhdistysten hallintoelimet valitaan vaaleilla. Vaalit ovat tulossa syksyllä 2012.

Huomattava osa metsiemme omistajista on ensimmäisen ja toisen polven kaupunkilaisia, joilla kosketuspinta isänmaamme tärkeimpään tuotannon tekijään on höltymässä. Kaupunkilaismetsänomistajien soisi olevan hiukan enemmän kiinnostunut metsä- ja energiapolitiikkamme suunnasta. Suosittelen poliittiselle vasemmistollekin asian astetta syvempää ymmärtämistä. Tietoa asiasta on toki kokeneilla puunjalostusteollisuuden ay-tovereilla, mutta sen soisi leviävän laajemmin muillekin punavihreille voimille.

Strategisia päätöksiä metsiemme hyöty- ja virkistyskäytöstä tekevät kaksi tämän päivän patruunaa, UPM:n Jussi Pesonen ja Stora-Enson Jouko Karvinen. Karvinen tuli tunnetuksi Kemijärven alasajosta. Hän ostelee ja vuokrailee tropiikista maapohjia Eukalyptys puupeltoja varten sijoitellen miljardeja suomalaista teollisuuspääomaa ympäri maailmaa. Näin hän kuvittelee turvaavansa markkina-asemiaan niin selluloosan ja paperin kuin uudemman biopolttoaineteollisuuden tuotannossa ja kehittämisessä saaden usein vastaansa trooppisten vyöhykkeiden asukkaat. Toki Stora Enso hoitaa kotimaassamme asianmukaisestikin metsäteollisuutta ja metsätaloutta. Mutta enemmänkin se voisi panostaa vaikkapa kotimaisen sellutuotantoa korvaavan bioenergiatuotannon kehittämiseen.

Maailman suurimman paperivalmistajan UPM-kymmenen toimitusjohtaja Pesonen taas saneerasi Kymen ja Etelä-Karjalan sellu- ja paperitehtaita luoden toimillaan maaperää ”isolle Jytkylle” Kymenlaaksossa. Tuoreen Talouselämä lehden arvion (5.4.2012) mukaan Pesonen on kuitenkin selvästi Karvista isänmaallisempi. Pesonen sijoitti 150 miljoonaa euroa Lappeenrannan biojalostamoon. Pieni sijoitus yli 10 miljardin liikevaihdon omaavalla firmalla, mutta ”strategian mukainen”, kuten Pesonen toteaa. UPM saa näin omista prosesseistaan, selluloosatuotannon jätteistä biodieselin raaka-aineen, joten investointi nostaa puun jalostusastetta muuttamalla hyödyntämättömän jätteen energiaraaka-aineeksi. Pesonen lisää siis investointipäätöksillään suomalaisen metsäteollisuuden kotimaisuussidonnaisuutta kehittämällä fossiilisia polttoaineita korvaavia kotimaisia menetelmiä ja teknologiaa samaan aikaan kun hänen kollegansa Karvinen valloittaa markkinoita tropiikkia raiskaamalla. Pesosen päätös on Lahti Energian yhdyskuntajätteen energiaraaka-aineeksi muuttaneen Kymijärven voimalan uuden yksikön investoinnin suuruusluokkaa.

Suomalaisen metsäteollisuuden jalostusasteen nostaminen ja tuotannon monipuolistaminen nostaa onnistuessaan suomalaisen maaseudun arvoa puuraaka-aineen hyöty- ja moninaiskäytön osalta. On merkittävää, että metsäyhtiö lähtee uusiutuvan energia- ja bioteknologiavallankumouksen tien raivaajaksi.  Näin syntyvät edellytykset maaseudun ja kaupungin uudenlaisen suhteen kehittymiselle. Kunpa siihen strategiaan liittyisi laajempi suomalaisen metsäluonnon moninaiskäyttö, kuten matkailu, virkistys, luonnon marjonen ja sienten talteen otto ja suolattomien vesistöjen kala-aarteiden suojelu ja hyödyntäminen. Tässä visiossa suomalainen maaseutu ei autioituisikaan vaan voisi löytää parhaillaan uuden roolinsa osana kehittyvää ja monipuolistuvaa kansantaloutta.

Kunpa johtavat poliitikkomme oppisivat näkemään muitakin vaihtoehtoja tulevaisuuteemme tekemisessä kuin hötörahan perässä juoksemisen. Siihen visioon voisivat mahtua, jopa itsenäiset pienet ja elinvoimaiset kunnat hyvässä vuorovaikutuksessa suurempien kaupunkien kanssa. Kaupungit tarvitsevat tulevaisuudessakin elävää tuotannolliselta perustaltaan tervettä maaseutua elääkseen ja voidakseen hyvin.

”Raittius on terve, luonnollinen ja myönteinen alkoholista vapaa elämäntapa”.

Tämä raittiuden määritelmä iskostui tajuntaani lapsena raittiuskilpakirjoitusten aikaan. Kun kasvoin aikuiseksi, ikäpolveni ”märän sukupolven” kasvatus oli ollut aikuistumisaikani kellokkaiden mukaan aivan väärää. Meidät oli syyllistetty mukamas ”Turmiolan Tommi” peloilla eli epäeurooppalaisella suhtautumisella alkoholiin. Tämän on sanottu olleen syy siihen, että maalta kaupunkiin muuttaneet ikätoverini oppivat humalahakuisen suhtautumisen alkoholiin, vaikka STM ja ALKO yritti opettaa eurooppalaisia juomatapoja sloganilla ”mieluummin mietoja kuin väkeviä”. Juomme nykyään 5 kertaa sen määrän kuin suomalaiset 1950- 60-luvun vaihteessa eli omien raittiuskilpakirjoitusteni aikaan.

En näe kovinkaan selviä yhtymäkohtia lapsena oppimani raittiuden määritelmän ja Turmiolan Tommi legendan välillä, mutta niin on silti ulkopuolinen mediavoittoinen tulkinta sielunelämästämme lapsuuden traumaattisen kollektiivisen kokemuksemme määrittänyt.

Myönnän sukupolveni suhteen alkoholiin olleen ambivalentin ja traumaattisen. En kuitenkaan hyväksy syyksi sille varsin positiivissävytteistä raittiuskasvatusta. Syyt ovat syvemmällä suomalaisen yhteiskunnan kaupungistumisen murroksessa. Siinä murroksessa ovat rapautuneet yhteisöllisen ehkäisevän päihdetyön rakenteet. Kun 90 % aikuisväestöstä käyttää alkoholia, joutuvat alkoholin käytöstä kieltäytyvät selittelemään toimintatapaansa tai harrastamaan ”salaraittiutta” säilyttääkseen lähiyhteisönsä hyväksynnän.

Ehkäisevän päihdetyön rapautuminen on osasyyllinen siihen, että kolmasosa aikuisväestöstä kärsii alkoholin aiheuttamista ongelmista. Tämän päivän lapsen kasvuympäristönä on aivan liian usein ”lasinen lapsuus” eli vanhempien näkyvä tai piilevä alkoholin ongelmakäyttö. Alkoholiperäinen kuolleisuus on noussut työikäisen väestön kuolinsyytilastojen kärkeen. Kannattaisikin tutkia, miten paljon päihdeongelmat lyhentävät tämän päivän työiässä ja työelämässä olevien työuria.

Katselin 18-vuotiaan tyttäreni kanssa eilen illalla salkkareita. Salkkareiden Seppo on tämän päivän ”Turmiolan Tommi”, fiktiivinen hahmo, joka nostattaa nuortenkin tunteita. Tyttäreni ihmetteli, miten me - hänen vanhempansa olemme jaksaneet koko työuramme tehdä töitä ”Seppojen” kanssa, kun TV-sarjankin katsominen jo saa pahoinvoivaksi Sepon surkean kohtalon puolesta.

Elämän raadollisuuden kohtaaminen silmästä silmään kasvattaa ja karaisee. Meille on tärkeää ymmärtää ilmiöitä päihteiden ympärillä syvällisemmin. Se helpottaa ja vapauttaa niistä syyllisyyden tunnoista mitä meille pitkän linjan raittiustyön ammattilaisille yritetään ulkoa päin asettaa. Kanssaihmisissämme on varsin paljon niitä, joille päihteistä vapaa elämäntapa edellyttää täydellistä kieltäytymistä alkoholista ja muista päihteistä. Jokaisella tulee kuitenkin olla oikeus määrittää itse mitä vapaus päihteistä kenellekin tarkoittaa. Riskien olemassaolosta yhteiskunta on kuitenkin velvollinen kertomaan jotain uskottavaa, vähintäänkin sillä luotettavuusasteella kuin niistä kertoo ravitsemussuosituksemme muiden ravinto- ja nautintoaineina käytettävien tuotteiden osalta.

Mietin tänään näitä asioita Ehkäisevän Päihdetyön – Ehyt ry:n valtuuston seminaarissa ja kokouksessa, missä kokousväki koki velvollisuudekseen nostaa yhdessä ehkäisevän päihdetyön profiilia sekä uskottavaksi että oikeasti toimivaksi kansanliikkeeksi terveiden elämätapojen ja päihteiden vuoksi elämässään vaikeuksiin joutuneiden puolesta.

Tänään juhlittiin Suomen rautateiden 150-vuotisjuhlia. Lahden kaupunginhallitus tutustui alkuviikosta Essenissä Ruhrin hiilikaivos-terästeollisuusalueen rakennemuutokseen vuonna 1986 lakanneen terästuotannon loppumisen jälkeen. Samalla reissulla kävimme Eindhovenissa Hollannissa katsomassa, miten kaksi kertaa Lahtea suurempi kaupunki on sopeutunut Philipsin tuotannon hiipumisen jälkeiseen aikaan.

Näissä molemmissa kaupungeissa viesti Lahden päättäjille oli selvä: Täytyy ponnistaa eteenpäin kunnioittaen sitä historiaa ja käyttää hyödyksi valmiiksi rakennettuja tiloja. On syytä nojata siihen mistä tuotannon ja sosiaalisen yhteisön kasvu ja kehitys on saanut alkusysäyksenä. Kannattaa hyödyntää jo kehittyneitä rakenteita ja luoda sen päälle uuttaa luovaa osaamista ja tuotantoa.

Myös se tuli selväksi, että päättäjien on opittava katsomaan 20- 50 vuotta eteenpäin, kun tärkeitä kaupunkien rakenteisiin ja sosiaalisiin verkostoihin vaikuttavia päätöksiä tehdään. Lahdessa on liikaa historiattomuutta ja riidan rakentamista yksityiskohdista. Näin kokonaisuus ja tulevaisuuden rakentaminen jää muiden voimien kuin päättäjien ohjauksen varaan. Jos hyväksymme sen kehitysvirran, tuotantomme, elämämme ja kulttuurimme kuihtuu ja korvautuu krääsällä, jonka suurin kulttuurihyöty on Lahti Energia uuden viherkattilan polttoaineeksi joutuminen.

Alemmuuden tunto ja historiattomuus sokaisevat kykyä havainnoida ja nostaa esille ainutlaatuista rakennus ja kulttuuriympäristöä, mitä Lahdessakin on. Lahti – Pietari rata valmistui 1870. Juhlimme siis täällä kaupunkimme kehitykseen ehkä eniten vaikuttaneen ihmisten ja tavaroiden liikkeiden valtasuonen 150-vuotista taivalta kahdeksan vuoden päästä. Kun asemanseutua ja Sopenkorven aluetta kaavoitetaan, on tärkeää muistaa, että alueella sijaitsee kaupungin kasvun ja kehityksen kannalta tärkeitä ja kaupunkia selvästi vanhempia rakenteita, joiden säilyttäminen ja uusiokäyttö on syytä miettiä säilytettävinä muistomerkkeinä Kruppin kaivostornien lailla tuleville sukupolville.

Muistomerkit tekisivät eläväksi ja tähän aikaan liittyväksi se, että Lahdessa pohdittaisiin kaupungin ja lähiseudun kulttuurisen ja teollisen rakentamisen perinteen kokonaisuuden antamia mahdollisuuksia luoda uutta ympäristön ja muotoilun kaupunkia. Matkakeskuksen arkkitehtikilpailun käynnistäminen tuo hyvät mahdollisuudet katsoa kokonaisuutta. Tuleva kokonaisuus voisi olla elävää, kulttuurista itsetuntoa kohottavaa, matkailua edistävää ja luovaa uustuotantoa ja palveluita synnyttävää, jos niin halutaan Hennalan kasarmialue näyttää kaatuvan laajennettuna haasteena tähän kokonaisuuteen.

Keski-Euroopan raideverkko on tihentynyt ja nopeutunut. Junat siellä kilpailevat lentokoneiden kanssa. Kanavaverkosto niin Saksassa, kuin Venäjälläkin on varsin kattava ja tarjoaa ekotehokkaan kuljetusreitin niin suurille tavaramäärille kuin matkailulle. Puutavarakuljetus meillä on siirtynyt vesireiteiltä maanteille saastuttamaan ja kuluttamaan samaa tieverkkoa, mikä on täyttynyt yksityisautoilla ja tehnyt mm vuonna 1968 lopetetun henkilöliikenteen Lahti – Heinola ja vuonna 1970 lopetetun henkilöjunaliikenteen Lahti – Loviisa välillä kannattamattomaksi.

Nyt olisi aika katsoa näitä valmiita kiskoreittejä samoin kuin kaupungin sisäistä rengasrataa uusin silmin eli uutena mahdollisuutena henkilöliikenteelle. Onhan kaupunkimme ja maamme strateginen tavoite vähentää kasvihuonepäästöjä korvaamalla autoilua raideliikenteellä. Nopeat radat toimivat markkinaperiaatteelle houkutellen pitkämatkalaisia juniin. Tiheästi asutulla kaupunkialueella paikallinen raideliikenne alkaa houkutella ihmisiä jättämään auton kotiin, jos tarjontaa, asennekasvatusta ja markkinointia kehitetään. Lahdessa asennekasvatus, markkinointi ja matkailun edistäminen tukisivat toisiaan. Nyt tyhjillään olevilla radoilla voitaisiin elvyttää ensin osin jo vuonna talkoovoimin 2006 alkanut, mutta epäsäännöllinen museojunaliikenne matkailutarkoituksessa kesäaikoina. Siihen voitaisiin yhdistää kasvava ja tehokkaammin markkinoitu risteilylaivatarjonta Vesijärvellä, Päijänteellä ja Heinolan suuntaan. Bussifirmatkin voisivat lähteä talkoisiin mukaan, sillä tilausliikenne tuo niillekin leipää.

Matkailuyritysten, Lahden, Heinolan ja Asikkalan, rautatieharrastajien ja kaikkien perinteen kunnioittamisesta kiinnostuneiden tulisi lyödä hynttyyt yhteen ja ryhtyä rakentamaan lapsiperheille, muille kulttuurituristeille ja venäläismatkailijoille suunnattuja elämyksiä, raiteilla ja vesillä ihailemassa suomalaista luontoa, kesäteattereita, kylpylöitä tässä maakunnassa. Emme ole kaukana Helsingistä ja olemme yllättävän lähellä Pietaria. Kun Lahden kaupunginhallitus ja muutamat virkamiehet kokivat perinteen tallentamisen herätyskokemuksen Keski-Euroopassa, sitä kannattaisi hyödyntää juuri nyt kotimaassa. Green City Lahden nimissä - takaisin raiteille ja vesille!

Sunnuntain (12.2.12) Hesarin mukaan upporikas pankkiiri Wahlroosin tajunnassa ihminen on luonteeltaan ensisijaisesti omaa etuaan ajatteleva. Tämän aamun Hesarin yleisönosasto oli täynnä vastaväitteitä toisenlaisen tajunnan omaavilta kansalaisilta. Tämän päivän biologit, sosiaaliantropologit ja kognitiivisen evoluution tutkijat pitävät Wahlroosin ja häneen uskovien – kuten kansanedustaja Jaana Pelkosen – itseymmärrystä ihmislajin perusominaisuudesta harhaisena. Professori Janne Hulkkosen mukaan Wahroosin ja kumppaneiden ihmislajin ominaisuudeksi väittämän perusitsekkyyden ominaisuuksia on löydettävissä bonobo-apinoilta, joita professori Hulkkonen suosittelee rekrytoitavaksi finanssimaailman keskeisiin tehtäviin. Toivottavasti Ylen uusi animaatiosarja ”apinatasavalta” saa tästä uuden kiinnostavan ohjelmaidean.

Hulkkosen mukaan pelimies Wahlroos ja kumppanitkin vain huijaavat, kun he toitottavat kansalaisalamaisikseen tulkitseville tavallisille taapertajilla oman edun tavoittelun ja kilpailun olevan sitä, mihin meidän kaikkien tulee osallistua polkemalla ja yrittämällä alistaa toinen toisiamme. Nämä huijarit tekevät samanaikaisesti kulissien takana sopimuksia ja rankaisevat keskinäisissä salaisissa verkostoissaan sopimuksen rikkojia – ”ihmisluonnolleen kun ihminen (edes Wahroos) ei mitään voi”.

Esko Seppänen paljasti tuoreessa blogissaan osan keskeisistä globaalin ihmiskunnan huijarihallinnon perusyksiköistä. Salaiset vallan verkostot yhdessä virtuaalirahan kanssa ovat rakentaneet valtakoneiston, joka on terrorisoinut muutaman vuosikymmenen eri maita ympäri maailmaa. USA:n tavalliset ihmiset ja siinä mukana me muutkin koimme 2008 huijareiden rakentaman kuplan puhkeamisen. Nyt ovat tähtäimessä EU:n alueen kansat, Kreikan ja Etelä-Euroopan kansat toistaiseksi karuimmin kohdeltuina. Taloussanomissa on julkaistu juuri referaatti tuoreesta tutkimuksesta, jossa on pystytty osoittamaan, että finanssimaailmaa ei ohjaakaan ”näkymätön käsi”, vaan verkottunut vallan haltuunsa ottanut käsi. Tutkimus tunnisti 147 ydintoimijaa tässä verkostossa.

Vallan verkostot ovat alisatamassa uhrikseen kansoja istuttamalla sivuun sysättyjen vallan käyttäjien tilalle ”siviilijunttia” eli hyvä veli verkoston luottomiehiä. Naomi Klein on jo vuosia sitten kuvannut tämän ”tuhokapitalismin nousun”, sillä peliä on pelattu jo muutama vuosikymmen. Se on vain noussut otsikoihin, kun tuhokapitalismin mullistukset ovat tulleet kolonialistisen historian omaavan maailmanvallan ytimeen.

Professori Janne Heikkinen olettaa, että kapitalismi johtaa monopolisoitumisen kautta sosialismiin. Se on vanha hypoteesi, jonka esittivät sosialismin teoreetikot jo 1800-luvulla. Tuon ajan filosofit eivät uskoneet murroksen monopolikapitalismista sosialismiin tapahtuvan itsestään evoluution kautta. He olettivat, että kansalaisalamaiset mobilisoivat vallankumouksellisen liikkeen, joka murtaa kapitalismin vallan kahleet.

Me 1970-lukulaiset arvioimme Suomen elävän jo ”valtiomonopolistisen” kapitalismin vaiheessa, kun valtio sääteli sodan jälkeisellä kaudella tuotantoelämämme ydinaloja samaan aikaan, kun kansalaisyhteiskunta rakensi hyvinvointivaltiota. Tuon ajan pääomapiirien edustajat hyväksyivät konseptin, jossa hyvinvointivaltiota rakennettiin pääosin konsensushengessä säätelytalouden ja Neuvostonaapurin suojissa. Jälkeenpäin arvioituna analyysimme oli naivia lapsen uskoa. Globaalin kapitalismin rautaiset lait olivat vasta tulossa – ne lait joiden vastaiseksi voimaksi 1800-luvun marxilaiset manasivat kansainvälistyvää työväenliikettä. Kapitalismi on kansainvälistynyt, mutta miten on työväenliike ja työväenliikkeen kapitalismin vastavoiman yhteisöllisyys. Alamaissa se on ainakin Suomessa. Väärä ideologia, jota Wahlroos pelkistettynä ja naivissa muodossaan tarjoaa, on ollut valtauskonto uusliberalismin kauden. Luovan tuhon realisoituminen Euroopan ytimessä on avaamassa ihmisten silmiä laajalla rintamalla.

Harhakäsitykset siitä, että ihmisen perusominaisuus on itsekkyys, ovat kumoutuneet niillä, joita rahan vallan uho ei sokaise. Ihmislajin kehitys olisi tuhoutunut satoja tuhansia vuosia sitten, ellei yhteisöllisyys ja kyky yhteistoimintaan olisivat tulleet lajin perusominaisuudeksi. Nyt olemme tajuamassa sen, että olemme osa 7 miljardin ihmisyksilön maailmanlaajuista yhteisöä. Maailman yhteisö muodostuu yhteen pelaavista ja johonkin kuulumisen tunnetta omaavista lähiverkostoista, perheistä, kotikylistä työpaikoista, kunnista, kansakunnista, valtioista ja valtioiden yhteenliittymistä.

Näitä verkostoja yhdistävä ainoa tekijä ei voi olla bittihuijareiden monopolipeli. Kohtalomme nivoo yhteen moninaiset sidokset, joita välillemme on syntynyt kaupankäynnin, talouden, tietoisuuden, informaatioverkostojen ja monien muiden inhimillisten toimien alueilla. Kriittinen tekijä on ihmisen suhde luontoon. Vääristynyt ahneus ja kyvyttömyys hahmottaa tätä suhdetta on ehtinyt jo tuhota monia kulttuureita ennen meitä. Kestävän kehityksen reunaehtojen turvaaminen maailman mitassa edellyttää paitsi inhimillisten kaikentasoisten perustarpeiden tyydyttämistä, yhdenvertaisuuden kunnioittamista, huolenpitoa heikoimmista, myös sellaisia pelisääntöjä, että ahneuden apostolien sortovalta lopetetaan ihmislajille vieraana ja tuhoisana harhapolkuna.